Olen kranttu lukemaan erilaisia ajanmukaisia kirjoituksia. Esimerkkinä käypi vaikka varsin suuresti suosittu Helsingin Sanomien kuukausi-liite, miten sen virallinen kirjoitusmuoto sitten kuuluukaan. Tämä johtuu lähinnä siitä, että erilaiset muodikkaat jutut tahtovat syystä tai toisesta aiheuttaa minulle kovin katkeria väristyksiä lähes poikkeuksetta suuntaan taikka toiseen.
Katkeruus kumpuaa siitä periaatteellisesta näkemyksestä, että tilastollisen tarkastelun valossa asia kuin asia, jota ruetaan vaistomaisesti ja mantran omaisesti hokemaan suurten massojen keskuudessa, on mitä suurimmalla todennäköisyydellä ainakin osittain paskaa. Millä kielikuvalla tarkoitan tavalla tai toisella kestämättömiä perusteluita niiden hokemien takana.
Yhtenä esimerkkinä tällaisesta hokemasta menee vallan mainiosti ajatus "Miehen euro on naisen 80 senttimetriä" (joka on lauseena on niin käsittämättömän huonosti muodostettu, että ylenanto olisi mieluisa teko, jos sillä voisi tuon hokeman korjata edes jotenkin loogisesti pitävään muotoon). Sitä hokemaa on hoettu jo niin kauan, että siitä on tullut Totuus ilman sen kummempia perustelutarpeita. Jopa niin kauan, että vaikka toisinaan esiintyy perusteita vallan toisenlaisille tosiasiain tulkinnoille, niin silti se on totta. Ja sitä hoettava. (Jos oikein veistellään, niin tosiasiassahan juttu on siten, että miehen 20 senttiä on naisen ehkä-noin-sentti, tämän hämmästyttävän faktan voi jokainen tarkistaa biologian kirjastansa, siitä jännimmästä.)
Toisena esimerkkinä käynee ammattisijoittajien tietämys siitä, että korkein aika myydä kaikki mahdolliset osakkeet on silloin, kun tavallinen rivi-Jooseppi on taas niistä kiinnostunut ja sijoittajaillat vetävät savupirtit väkeä pullolleen. Ammattilainen tietää, että pörssin romahdus on aivan ovella ja massa-parka vaan kohisee, että kohta tulee rahaa ovista ja savupiipuista.
Mikäs sitten tänään oli se varsinainen emä kaikelle vuodatukselle? Se oli samainen kuukausi-liite, jota varuiksi kuitenkin päädyin lukemaan. Täytyyhän asenteensa aina väliajoin tarkistaa. Jo kannesta aivoni sanoivat: "I'm sensing shit." Hiilijalanjäljistä, noista sinivihreää palloamme ristiin rastiin tahrivista valkolaisen, lihaa syövän heteromiehen tärkeimmistä tuntomerkeistähän siellä puhuttiin. Purin hammasta: jos lukisin jutun avoimin mielin, tulisin todennäköisesti huomaamaan, että ennakkoasenteeni paitsi lehteen niin myös itse asiaan on täysin väärä ja perusteeton. Otin omien ajatusten vaihtamiseen altistavan riskin.
Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan kaiketi kunkin yksilön toiminnan aiheuttamaa hiilidioksidipäästöä jossain aikayksikössä, olkoon vaikka vuodessa. Montako tonnia tavaraa polttelen välillisesti ja välittömästi yhteistä ilmakehäämme lämmittämään. Sopivan raflaava mittari ja roisissa yksinkertaisuudessaan aivan ihanteellista polttoainetta tullakseen uudeksi Hokemaksi. Tällä kyynisellä tausta-ajatuksella juttua aloin juttua läpi plärätä.
Heti kannessa ja uudestaan varsinaisen jutun sivuilla se julistettiin: vertailuryhmän pahin rähmätassu on ralliautoilija Marcus Grönholm, 21 300 kg kaksoishapetettua hiiltä taivaan tuuliin. Jutun puhdas pulmunen oli tällä kertaa eräs kirjastotäti 4 200 kg:n osuudellaan. Taivaan vallat: täti asuu maata 5 kertaa pahaa rallisetää puhtaammin!
Ei siinä mitään. Juttua lukiessa kävi ilmeiseksi, että sen kirjoittaja kauhistui pitkiä suihkujansa, venematkojaan ja ylenpalttista asunnon lämmittämistä. Kaikki ihan kovaa valuuttaa todellisessa energian kulutuksen pienentämisessä. Muutoinkin juttu oli, vaikka yritin lukea sitä kuin piru Raamattua, varsin laadukas, mitä nyt ehkä lukuisine henkilöesimerkkeineen kasvissyöjien yleisen paremmuuden pönkittämiseen aavistuksen pyrkivä. Ei se mitään, toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
En kirveelläkään tahtonut löytää jutusta mitään omia ennakkoluulojani pönkittävää yllytystä edustamaani autoilevaa, lihasta ja naisista pitävää maalaisasujaa kohtaan. Se on kova paikka, kun pyrkimyksenäni kuitenkin oli keksiä "lisää" perusteita katkeroitua näihin kohkaajiin entistäkin jyrkemmin mielenaloin. Luettuani jutun heitän lehden sivuun ja totean: ehkäpä tässä on itua ilman tarkoitushakuista jonkin kansanosan tai harrasteen mustamaalaamistakin.
Vasta myöhemmin lanttuni leikkaa ja hapankaaleen nousee ajatus. Miksi ihmeessä puhutaan ralliautoilija Marcus Grönholmista, herrahan lopetti mm-sarjassa suhaamisen jo vuonna 2007? Tarkemmin kun katson, niin sisäsivuilla herran titteliksi annetaankin itseasiassa yrittäjä ja hieman ymmärtäväiseen sävyyn todetaan, että "yksityisyrittäjä autoilee paljon", toisin sanoen ajaa työajoa. Tässä kohtaa katkeruus saakin kaipaamansa vallan: kun kirjoittaja itse laskee hiilijalanjälkeänsä, hän voi ohittaa työn puolesta suoritetun hiilen pössyttelyn noin vain. "Koska nyt lasketaan henkilökohtaista hiilijalanjälkeä."
Minkähän takia tässäkin jutussa siis yhdistetään surutta ja voimakkain mielikuvin ralliautoilu (ja samalla tietty kaikki muukin moottoripohjainen hupailu) mustin ja tahraavin jalanjäljin meidän yhteisen pikku maapallon tuhoamiseen sillä perusteella, että erään työnsä vuoksi paljon ajavan yrittäjän hiilipäästöt ovat merkittävästi suuremmat kuin vaikkapa toimittajan, jonka työpäästöjä ei kuitenkaan tarvitse ottaa huomioon? Ja mitä virkaa on tällaisilla vertailuilla, joissa vallan toisenlaisten ammattikuntien (esimerkiksi yrittäjä - kirjastotäti) edustajien numeroita katsomalla vakuutetaan pienen ja eleettömän elämän ylivertaisuutta rasvankäryisten äijien touhuihin nähden? Luulenpa, että yrittäjä on polttoaineensa polttanut yhteiskunnan kehityksen kannalta moninverroin kirjastotädin sinänsä ansiokasta työtä tuottavammin. Eikö tälle tulisi antaa jokin arvo? Vähintäänkin kohtuullista olisi, jos eri päästötarkoituksille annettaisiin erilaiset painokertoimet.
Toden totta, suomalaiset varmasti kuluttavat luonnonvaroja enemmän kuin heidän olisi pakko. Kuitenkin ainaisen itseruoskinnan lomassa voisi olla paikallaan, jos joku helmasyntinen ottaisi tuodakseen julki sen tosiseikan, että Suomi nyt sattuu olemaan pikkuisen kylmällä seudulla ja täällä elääkseen ihminen tarvitsee moninkertaisesti energiaa verrattuna vaikkapa Bangladeshiin, jonka raukkoja puhtoisia pulmusia mahtuisi toimittajankin jalan alle kymmenkunta.
Tosin heitä on olemassa jokaista suomalaista kohden 30, eli Bangladesh tuottaa kait kolminkertaisen määrän hiilidioksidia Suomeen nähden. Tuollaisessa suorassa henkilöä kohden suoritetussa jalanjälkivertailussa unohtuu lisäksi se pikkuseikka, että bangadeshilaisia sattuu olemaan yhdellä neliökilometrillä 1100, kun suomalaisia sille mahtuu 17,4. Jos puhutaan kulttuurien saastuttavuudesta, niin bangladeshilainen väkevään sikeävyyteen taipuvainen kulttuuri tupruttaa taivaalle noin 6-kertaisen määrän hiilidioksidia per neliökilometri suomalaiseen kulttuuriin verrattuna. Hyi hyi, paha Bangladesh!
Kylläpä tulikin puhdas olo.
Katkeruus kumpuaa siitä periaatteellisesta näkemyksestä, että tilastollisen tarkastelun valossa asia kuin asia, jota ruetaan vaistomaisesti ja mantran omaisesti hokemaan suurten massojen keskuudessa, on mitä suurimmalla todennäköisyydellä ainakin osittain paskaa. Millä kielikuvalla tarkoitan tavalla tai toisella kestämättömiä perusteluita niiden hokemien takana.
Yhtenä esimerkkinä tällaisesta hokemasta menee vallan mainiosti ajatus "Miehen euro on naisen 80 senttimetriä" (joka on lauseena on niin käsittämättömän huonosti muodostettu, että ylenanto olisi mieluisa teko, jos sillä voisi tuon hokeman korjata edes jotenkin loogisesti pitävään muotoon). Sitä hokemaa on hoettu jo niin kauan, että siitä on tullut Totuus ilman sen kummempia perustelutarpeita. Jopa niin kauan, että vaikka toisinaan esiintyy perusteita vallan toisenlaisille tosiasiain tulkinnoille, niin silti se on totta. Ja sitä hoettava. (Jos oikein veistellään, niin tosiasiassahan juttu on siten, että miehen 20 senttiä on naisen ehkä-noin-sentti, tämän hämmästyttävän faktan voi jokainen tarkistaa biologian kirjastansa, siitä jännimmästä.)
Toisena esimerkkinä käynee ammattisijoittajien tietämys siitä, että korkein aika myydä kaikki mahdolliset osakkeet on silloin, kun tavallinen rivi-Jooseppi on taas niistä kiinnostunut ja sijoittajaillat vetävät savupirtit väkeä pullolleen. Ammattilainen tietää, että pörssin romahdus on aivan ovella ja massa-parka vaan kohisee, että kohta tulee rahaa ovista ja savupiipuista.
Mikäs sitten tänään oli se varsinainen emä kaikelle vuodatukselle? Se oli samainen kuukausi-liite, jota varuiksi kuitenkin päädyin lukemaan. Täytyyhän asenteensa aina väliajoin tarkistaa. Jo kannesta aivoni sanoivat: "I'm sensing shit." Hiilijalanjäljistä, noista sinivihreää palloamme ristiin rastiin tahrivista valkolaisen, lihaa syövän heteromiehen tärkeimmistä tuntomerkeistähän siellä puhuttiin. Purin hammasta: jos lukisin jutun avoimin mielin, tulisin todennäköisesti huomaamaan, että ennakkoasenteeni paitsi lehteen niin myös itse asiaan on täysin väärä ja perusteeton. Otin omien ajatusten vaihtamiseen altistavan riskin.
Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan kaiketi kunkin yksilön toiminnan aiheuttamaa hiilidioksidipäästöä jossain aikayksikössä, olkoon vaikka vuodessa. Montako tonnia tavaraa polttelen välillisesti ja välittömästi yhteistä ilmakehäämme lämmittämään. Sopivan raflaava mittari ja roisissa yksinkertaisuudessaan aivan ihanteellista polttoainetta tullakseen uudeksi Hokemaksi. Tällä kyynisellä tausta-ajatuksella juttua aloin juttua läpi plärätä.
Heti kannessa ja uudestaan varsinaisen jutun sivuilla se julistettiin: vertailuryhmän pahin rähmätassu on ralliautoilija Marcus Grönholm, 21 300 kg kaksoishapetettua hiiltä taivaan tuuliin. Jutun puhdas pulmunen oli tällä kertaa eräs kirjastotäti 4 200 kg:n osuudellaan. Taivaan vallat: täti asuu maata 5 kertaa pahaa rallisetää puhtaammin!
Ei siinä mitään. Juttua lukiessa kävi ilmeiseksi, että sen kirjoittaja kauhistui pitkiä suihkujansa, venematkojaan ja ylenpalttista asunnon lämmittämistä. Kaikki ihan kovaa valuuttaa todellisessa energian kulutuksen pienentämisessä. Muutoinkin juttu oli, vaikka yritin lukea sitä kuin piru Raamattua, varsin laadukas, mitä nyt ehkä lukuisine henkilöesimerkkeineen kasvissyöjien yleisen paremmuuden pönkittämiseen aavistuksen pyrkivä. Ei se mitään, toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.
En kirveelläkään tahtonut löytää jutusta mitään omia ennakkoluulojani pönkittävää yllytystä edustamaani autoilevaa, lihasta ja naisista pitävää maalaisasujaa kohtaan. Se on kova paikka, kun pyrkimyksenäni kuitenkin oli keksiä "lisää" perusteita katkeroitua näihin kohkaajiin entistäkin jyrkemmin mielenaloin. Luettuani jutun heitän lehden sivuun ja totean: ehkäpä tässä on itua ilman tarkoitushakuista jonkin kansanosan tai harrasteen mustamaalaamistakin.
Vasta myöhemmin lanttuni leikkaa ja hapankaaleen nousee ajatus. Miksi ihmeessä puhutaan ralliautoilija Marcus Grönholmista, herrahan lopetti mm-sarjassa suhaamisen jo vuonna 2007? Tarkemmin kun katson, niin sisäsivuilla herran titteliksi annetaankin itseasiassa yrittäjä ja hieman ymmärtäväiseen sävyyn todetaan, että "yksityisyrittäjä autoilee paljon", toisin sanoen ajaa työajoa. Tässä kohtaa katkeruus saakin kaipaamansa vallan: kun kirjoittaja itse laskee hiilijalanjälkeänsä, hän voi ohittaa työn puolesta suoritetun hiilen pössyttelyn noin vain. "Koska nyt lasketaan henkilökohtaista hiilijalanjälkeä."
Minkähän takia tässäkin jutussa siis yhdistetään surutta ja voimakkain mielikuvin ralliautoilu (ja samalla tietty kaikki muukin moottoripohjainen hupailu) mustin ja tahraavin jalanjäljin meidän yhteisen pikku maapallon tuhoamiseen sillä perusteella, että erään työnsä vuoksi paljon ajavan yrittäjän hiilipäästöt ovat merkittävästi suuremmat kuin vaikkapa toimittajan, jonka työpäästöjä ei kuitenkaan tarvitse ottaa huomioon? Ja mitä virkaa on tällaisilla vertailuilla, joissa vallan toisenlaisten ammattikuntien (esimerkiksi yrittäjä - kirjastotäti) edustajien numeroita katsomalla vakuutetaan pienen ja eleettömän elämän ylivertaisuutta rasvankäryisten äijien touhuihin nähden? Luulenpa, että yrittäjä on polttoaineensa polttanut yhteiskunnan kehityksen kannalta moninverroin kirjastotädin sinänsä ansiokasta työtä tuottavammin. Eikö tälle tulisi antaa jokin arvo? Vähintäänkin kohtuullista olisi, jos eri päästötarkoituksille annettaisiin erilaiset painokertoimet.
Toden totta, suomalaiset varmasti kuluttavat luonnonvaroja enemmän kuin heidän olisi pakko. Kuitenkin ainaisen itseruoskinnan lomassa voisi olla paikallaan, jos joku helmasyntinen ottaisi tuodakseen julki sen tosiseikan, että Suomi nyt sattuu olemaan pikkuisen kylmällä seudulla ja täällä elääkseen ihminen tarvitsee moninkertaisesti energiaa verrattuna vaikkapa Bangladeshiin, jonka raukkoja puhtoisia pulmusia mahtuisi toimittajankin jalan alle kymmenkunta.
Tosin heitä on olemassa jokaista suomalaista kohden 30, eli Bangladesh tuottaa kait kolminkertaisen määrän hiilidioksidia Suomeen nähden. Tuollaisessa suorassa henkilöä kohden suoritetussa jalanjälkivertailussa unohtuu lisäksi se pikkuseikka, että bangadeshilaisia sattuu olemaan yhdellä neliökilometrillä 1100, kun suomalaisia sille mahtuu 17,4. Jos puhutaan kulttuurien saastuttavuudesta, niin bangladeshilainen väkevään sikeävyyteen taipuvainen kulttuuri tupruttaa taivaalle noin 6-kertaisen määrän hiilidioksidia per neliökilometri suomalaiseen kulttuuriin verrattuna. Hyi hyi, paha Bangladesh!
Kylläpä tulikin puhdas olo.
5 kommenttia:
Näihin hiiliin liittyen, itseltäni repeää aivot lähes aina kun niistä aletaan puhua.
Sammutetaan muka olohuoneen sähkölamput saniteettitilassa käynnin ajaksi ja ostetaan reilun kaupan teetä ja tehdään muita "energiatekoja", mitkä hyödyttää noin +-0.
Toivoisinkin, että joku vaikutusvaltainen ja uskottava ihminen kertoisi Suomen ihmisille kaikki tosiasiat siitä, kuinka lamppujen sammuttelusta huolimatta energian kulutuksemme kasvaa jatkuvasti ja kuinka kyseiset toimet eivät Prismoista ja Biltemoista päivittäin ostettavan paskavuoren rinnalla tunnu missään. Toivoisin, että energian säästäjä vihastuisivat ja tulisivat katkeriksi tästä tiedosta.
Lähes yhtälailla ärsyttää, kun yksityisautoilua halutaan jatkuvasti suitsia ja tekosyynä käytetään energian säästämistä. (Todellinen syyhän on kateus ihan normaalisti)
On ehkä totta, että yksityisautoilu kuluttaa enemmän energiaa kuin kotona nyhjääminen tai polkupyöräily. Mielestäni mahdollisuus liikkua riippumattomasti paikasta toiseen on kuitenkin niin tärkeää ettei siitä voida tinkiä - tai ainakaan tinkimistä ei pidä aloittaa autoilusta, vaan ennemin esimerkiksi siitä hiilellä tehdystä kiinalaisesta paskasta, mitä Biltemasta ja Prismasta hetaan.
Toivoisin, että sama vaikutusvaltainen henkilö kertoisi kansalle myös nämä seikat ja sen, että Suomi on harvaan asuttu iso maa, eikä julkinen liikenne täällä voi mitenkään korvata omaa autoa. Hän saisi myös kertoa, kuinka paljon mukavampaa, havempaa ja nopeampaa omalla autolla matkustaminen on julkiseen verrattuna.
Toivoisin että myös nämä tiedot nostattaisivat epätoivoista raivoa.
Havaitsen, että nämä kommenttinapit eivät rekisteröi kliksauksiani.
Ah, Perseilijä päästelee sulosointuja vanhan sedän verkkokalvoille.
Eräs olennaisimmista typertymisen aiheistahan on juurikin ihmisten kyvyttömyys ymmärtää numeroiden kertaluokkia: onko kysymyksessä vaikkapa 1000 rahaa, 1000 000 rahaa vaiko esimerkiksi 1000 000 000 rahaa. Ihminen ymmärtää luonnostaan noin neljä merkitsevää numeroa, loput ovat pelkkiä nollia - vaikka todellisuudessa niiden varassa kaikki merkittävät asiat ymmärretään tai jätetään ymmärtämättä.
Olisi oikein paikallaan, jos tästä aiheesta joku minua kyvykkäämpi tekisi laskelmat, että kuinka paljon maailmaa tuhoutuu (ikään kuin se olisi jollain yhdellä luvulla tiivistettävissä!) sen tavan vuoksi, että kolmiokappale- tai autoteemakaupasta kannetaan hartiavoimin tarpeetonta kiinansontaa nurkkien täytteeksi.
Tämän jälkeen asiaa voitaisiin jatkotarkastella siten, että verrattaisiin tämän kiinansonnan kuljettamista kotiin omalla autolla tahi julkisilla kulkumööpeleillä. Valistunut veikkaukseni on, että ero on pienen pieni. Jonsei olematon.
Epätoivoisan raivon nostattamisen toive on kaunis ja kannatettava.
Epäilisin, että raaliautoilija Marcus teki paljon pahempaa jälkeä kuin yrittäjä Marcus. Ajeli autolla muutaman kisan, jonka jälkeen uusi auto alle, ja auton kulutuskin lienee melkoinen, samoin sen testauskilometritkin ovat varmaan huimat. Lisäksi ralliautoilu on melko hassua siitä näkökulmasta, että todellakin aiheutamme ekokatastrofin kuluttamalla energiaa ennennäkemättömään tahtiin. Syömme valitettavasti velaksi tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia, emmekä edes häpeä.
Ralliautoilija Marcus toden totta ajoi kilpaa autolla, joka kuluttaa enemmän kuin 4 litraa bensiiniä sataa ajettua kilometriä kohden. Tämän lisäksi Marcus otti ja liikkui kisapaikkojen välejä jollain muulla kuin apostoleiden suosimalla kyytipelillä, itse arvelisin kyseessä olleen monastikin suihkuturbiinilentokoneet. Jälkimmäisistähän jokainen tietää, että niiden avulla maailma tuhoutuu yhdessä hetkessä.
Silti kehtaan väittää, että Marcuksen tai edes koko rallin MM-sarjankaan autoilu tai autoilematta jättäminen (menipä kaudessa monta autoa tai autolla monta kautta) ei vaikuta millään mitattavissa tai edes kuviteltavissa olevalla tavalla mihinkään mitä ilmastoksi kutsumme.
Sen sijaan, kuten herra Perseilijä edellä ansiokkaasti kirjoitti, se että eräs yksilö saa ajaa merkittävästi parempikulkuista autoa huvikseen ja selvästi jopa nauttii siitä puuhasta, on ilmeisen helppo apukeino monen tästä lystistä osattoman katkeroittamiseen. Ja kuten ilmeistä on, nämä tunnelmat lämmittävät kunkin yksilön päänsisäistä universumia paljon tehokkaammin kuin mikään auto kaksoisturbo-V12 -moottoreineen tai edes kaksin käsin siihen autoon ahdettu kiinanpaska.
Oikeastaan edellinen, nimettömän herrasmiehen tai rouvasnaisen kommentti pitää sisällään oleellisen taikasanan: Marcus ajoi muutaman kisan ja hänen allensa vaihtui raakasti yläkanttiin arvioiden ehkä sata autoa. Testikilometrejäkin saattoi kertyä vaikkapa miljoona. Tai kymmenen miljoonaa. Tälläkään ei ole kertakaikkiaan mitään väliä. Ei vaikka koko maailman kaikki moottorinpärinästä erityisesti tykkäävät suharit sammuttaisivat romunsa ikiajoiksi, mahtaisiko koko maailman energiankulutukseen tai hiilidioksidin muodostukseen tulla prosentinkaan lovea? Pahasti epäilen että ei tulisi.
Loppupäätelmäksi jää, että minkään yksittäisen harrastuksen tai harrastajaryhmän niskoille ei kannattaisi laittaa montaakaan tuhannesosa-Kelviniä lämpötilan kokonaisnoususta. Kysymys on suuremmista kokonaisuuksista, siitä, miten kokonaiset maanosat kansoineen toimivat keskimäärin .
Tässä mielessä, jos joku yksilö tupruttaakin iloksensa (ja Marcuksen tapauksessa todella monien muidenkin iloksi) lompakkonsa edestä happihiiltä, se tälle suotakoot.
Sitä paitsi, en mitenkään jaksa uskoa, että jossain vaiheessa maailman öljynkäyttö lopahtaisi ennen kuin öljy itsessään loppuu. Näin ollen on käsittääkseni varsin yhdentekevää, poltetaanko ne loppuun vaikkapa 20 vai 100 vuodessa. Voin toki olla väärässäkin, mutta tämän vapautuneen hiilidioksidin sitominen takaisin maaperään (tai olennaisesti pois ilmakehästä) kestää joka tapauksessa huomattavasti pitempään.
Mikäli edellinen ajatus pitää jossainkaan mielessä paikkaansa, niin surullista kyllä paras ympäristöteko jonka voimme tehdä on se, että juoksutamme kaikkien saatavilla olevien autojen lävitse niin paljon polttoainetta kuin ikinä ehdimme. Näissä meidän autoissamme, katkeruuden ja kateuden aiheuttamasta vanhuudestaan huolimatta, on nimittäin keskimäärin puhtaampi polttotulos kuin niissä miljardien ihmisten käyttämissä kiinalaisissa ja intialaisissa raadoissa, joiden läpi se polttoaine tulee joka tapauksessa juoksemaan.
Nimittäin, jotta asia käy selväksi, miljardi on iso luku.
Se, että onko maapallo elinkelpoinen paikka vaikkapa meidän lastenlasten tai näiden lasten kohdalla, onkin aivan toinen juttu. Kuten sekin, voimmeko todellisuudessa siihen kuitenkaan vaikuttaa.
Lähetä kommentti