Tässä mallisuoritetta nuorille polville pällisteltäväksi. Älkää tehkö niin kuin minä sanoin, tehkää niin kuin minä tein.
Minähän tunnetusti olen kova tekijä, mitä junalla ja muilla julkisilla kulkuneuvoilla matkustamiseen tulee. Näinpä ollen ja työyhteisön luoman paineen johdosta päätin matkustaa kurssille poikkeuksellisesti junalla oman rakkaan autonromun sijaan. Retkeni tuli olemaan monimutkainen: Tiistaina paikasta A paikkaan B, B:ssä kurssilla keskiviikko-päivä, sitten illaksi tai seuraavaksi aamuksi paikkaan C, siellä eräässä konferenssissa torstai-päivä ja sitten illaksi takaisin paikkaan A ja sieltä kotiin vieraita vastaanottamaan.
Tehtävänanto oli suhteellisen selkeä, kuitenkin. Sen täyttääkseen täytyy tehdä suunnitelmia ja hakea vaihtoehtoja. Tässäpä ajatuksia erilaisista suoriteryhmistä ja näiden suorittajista:
Oikeat ihmiset menisivät tietysti autolleen, starttaisivat sen, ajaisivat lentokentälle, lentäisivät B:n lentoasemalle ja sieltä taksilla hotelliin tai suoraan kurssitilaisuuteen, taksilla taas lentokentälle, sieltä paikkaan C, taksilla hotelliin tai tapahtumapaikalle ja sitten ehkä juna-asemalle ja taas paikkaan A tai mieluummin taksilla C:stä A:han. Ellei ole tosi oikea ihminen ja ole oikeutettu käyttämään yksityistä suihkukonetta. Tällöinhän se lentely sujuisi vielä C:stä takaisin A:han, nuin vain.
En ole oikea ihminen, joten se siitä ajatuksesta.
Seuraavan kastin apinat hyppäisivät tiistaina siihen 500-sarjan BMW:hen, 95-Saabiin, S80 Volvoon, E-Mercedekseen tai johonkin Lexukseen ja ajaisivat paikan päälle, suoraan ulko-ovelle joka paikassa. Hieman reissun rähjääminä he sitten kotiutuisivat hierotuin selin torstai-illan tullen talolleen, kuka minnekin, mutta ihan tyytyväisinä kaikki tyynni.
Tunnetusti en kuulu tähänkään apinalaumaan.
Semmoiset tavanomaiset ja ihan kunnollisen tunnolliset maatyömyyrät ja muut koulutetut simpanssit tietysti hyppäisivät Volkswagenin tai Toyotan siivittämänä juna-asemalle, ostaisivat kiltisti lipun ja odottaisivat junaa, oikealla raiteella ja suoraan omaan vaunuunsa siistissä järjestyksessä nousten. Näin kävisi matka paikkakunnalle B, josta sitten tarpeen mukaan julkisia palveluja yhdistellen saavuttaisiin haluttuun kohteeseen, ajallaan ja levättyinä. Kenties junamatkat käytettäisiin hyödyksi töitä tehden tai kirjoja lukien, kuka mitenkin. Sama toistuisi reittipisteessä C, tosin ehkä massakyydit vaihtuisivat taksiin. Lopulta saavuttaisiin takaisin kotikonnuille taajamaan A ja sieltä taas samalla autolla tyytyväisenä illaksi kotiin.
Valitettavasti en voi lukea itselleni kunniaa kuulua edes tähän mainittuun eläinkunnan ryhmittymään. Nyt, kun oman auton käyttöoikeus on minulta riistetty (enkä oikein muutenkaan sinne B:hen asti noilla kottikärryillä viitsisi päästellä kovin usein, on se selälle niin kova harjoitus), niin vaihtoehdoiksi jäivät juna ja … juna. Ja olihan niitä junia vielä lisääkin.
Siinä sitä olikin ameeballa kova työ ottaa selvää niistä juna-aikatauluista. Ja yrittää keksiä, että millähän noista minun kannattaisi matkustaa. Mikä tuuri, että ameeban työkaverit sentään kuuluvat tuohon edellä mainittuun kunnollisen tunnollisten luokkaan. Aikansa itse arveltuaan ja muiden suosiollisella avustuksella ameeba sai tiedon varatuista junalipuista, ”kunhan vain käyt ne asemalta poimimassa ennen matkaa”. Ei luulisi olevan vaikeaa, edes ameeban kaltaiselle henkisen kyvykkyyden jättiläiselle.
Minä sanoin työtovereilleni: ”Lähden nyt junamatkalle paikkakunnalle B.” Siinäpä virhettä kerrakseen.
Valitettavasti ameeba ei oikein osaa tulkita ajan ja aikataulujen merkitystä näissä yhteisesti hoidetuissa ympyröissä. Esimerkiksi junan osittainenkin toimivuus perustuu pitkälti siihen, että kukin kyytiin nouseva tulee paikalle hyvissä ajoin ennen sovittua (tai siis ilmoitettua) aikaa ja ryhmittyy edellä kuvatulla tavalla junan oletetun saapumispaikan ääreen, noustakseen siitä sitten omaan vaunuunsa ja istuakseen omalle paikalleen. Muunlainen käytös, esimerkiksi liian myöhään paikalle juokseminen, aiheuttaisi kaikkien tekemänä järjestelmän kokonaisvaltaisen toimimattomuuden ja näin suistaisi koko komeuden historian ratavarikoille. Ameeba tosin haistoi tämän tosiasian, muttei silti toiminut aistiensa kehoittamalla tavalla. Ameeba lähti hyllymään kohti juna-asemaa ”vähän myöhässä”.
No, junan piti lähteä virallista aikaa 15:03. Juna-aseman kello näytti aikalailla 15:00, kun saavuin lipunmyyntitoimistoon, jolloinka juna jo seisoi raiteillaan, odottamassa. Onneksi toisen jonon jälkimmäinen täti näki ameeban hädän ja kiireen eleet, jolloin sain lipun kassatädiltä kouriini siinä 15:02. Seuraavaksi tämän kravattiin ja pukuun somistautuneen tohvelieläimen nähtiin juosten rynnivän suoraan junaansa. Juna lähti ajallaan, kuten järjestelmään luonteeseen kuuluukin.
Siinä ihmetellessäni havaitsin junan liikkuvan. Tosin en voinut tietää, oliko se minun allani oleva juna vaiko naapurijuna, joka oli liikkeessä. Fysiikkaa opiskelleet nimittäin väittävät liikkeen olevan suhteellista. Pikainen päänkääntö ja kurkistus toisen puolen ikkunaan varmisti ajatuksen nimenomaan oman junani liikekannalla olosta. Liekö siinä kulunut joitain millisekunteja, kun myös liikkeen suunta alkoi hahmottua. Fysiikkaa opiskelleet nimittäin ovat lisäksi sitä mieltä, että nopeudella (eli paikan muutosnopeudella ajan suhteen) on suuruuden lisäksi suunta. Junaradan tapauksessa suuntia on jotakuinkin tasan kaksi: oikea ja väärä. Lienee pääteltävissä, kummasta suunnasta tässä oli nyt kysymys.
Äkkipäätä tuntuisi ihan loogiselta ajatukselta, että jokainen junalla matkustava ottaisi ja kuuntelisi lipputädin neuvoja siitä, miltä raiteelta oma juna on lähdössä. Etenkin, kun sitä ensin itse kysyy. Niin minäkin tein. Tämän jälkeen luulisi olevan ilmeistä, että sitä ohjetta myös noudattaisi, minkä myös ihan tunnollisesti tein. Omasta mielestäni, nimittäin. Raiteelta kaksi, sinne siis. Kuitenkin, jos ratapihalla on kolme raidetta ja niistä ensimmäinen on ristitty raiteeksi numero yksi, niin perin epäloogiselta kuulostaa ajatus, että jälkimmäinen eli kolmas olisikin nimeltään raide numero kaksi. Tätä kuningasajatusta kuitenkin noudatin ja näinpä onkin tilanteeni se, että nyt kun aikaa on kulunut semmoiset 2½ tuntia, olen juuri päässyt lähtemään eteenpäin paikan A asemalta. Tämän väliajan käytin nauttimalla kaakaot ja kinkkumunasalaattijamuutasellaista-voileivät täysin ylimääräisen paikkakunnan D tai sen sellaisen paakelsipaikassa. Jo vain, tämä on se, mitä minä tein. Vitsi piilee siinä, että paikkakuntien A ja B välillä ei ole D:tä. Ei. Se sijaitsee vielä A:sta 100 kilometriä eteenpäin, väärään suuntaan.
Oli aika hauskaa nähdä konduktöörin ilmeestä ensin tietty tuskastus ja sen muuttuminen hupailuksi hänen tajuttua, ettei tässä olekaan kukaan tiuskimassa kellekään mistään, vaan vain yksi tampio nauramassa itse omalle tyhmyydelleen. Hymyssä suin siinä sitten tilanne tarkistettiin ja seuraavaan etelän junaan soiteltiin, että otatko yhden idiootin hyvässä hengessä kyytiin, kun väärään junaan hyppäsi, tuolla takahikiä A:n asemalla. Tottahan se kävi päinsä.
Niin sitä pitää. Nostaa selällä, jos ei kerran aivoillaan viitsi.
Minähän tunnetusti olen kova tekijä, mitä junalla ja muilla julkisilla kulkuneuvoilla matkustamiseen tulee. Näinpä ollen ja työyhteisön luoman paineen johdosta päätin matkustaa kurssille poikkeuksellisesti junalla oman rakkaan autonromun sijaan. Retkeni tuli olemaan monimutkainen: Tiistaina paikasta A paikkaan B, B:ssä kurssilla keskiviikko-päivä, sitten illaksi tai seuraavaksi aamuksi paikkaan C, siellä eräässä konferenssissa torstai-päivä ja sitten illaksi takaisin paikkaan A ja sieltä kotiin vieraita vastaanottamaan.
Tehtävänanto oli suhteellisen selkeä, kuitenkin. Sen täyttääkseen täytyy tehdä suunnitelmia ja hakea vaihtoehtoja. Tässäpä ajatuksia erilaisista suoriteryhmistä ja näiden suorittajista:
Oikeat ihmiset menisivät tietysti autolleen, starttaisivat sen, ajaisivat lentokentälle, lentäisivät B:n lentoasemalle ja sieltä taksilla hotelliin tai suoraan kurssitilaisuuteen, taksilla taas lentokentälle, sieltä paikkaan C, taksilla hotelliin tai tapahtumapaikalle ja sitten ehkä juna-asemalle ja taas paikkaan A tai mieluummin taksilla C:stä A:han. Ellei ole tosi oikea ihminen ja ole oikeutettu käyttämään yksityistä suihkukonetta. Tällöinhän se lentely sujuisi vielä C:stä takaisin A:han, nuin vain.
En ole oikea ihminen, joten se siitä ajatuksesta.
Seuraavan kastin apinat hyppäisivät tiistaina siihen 500-sarjan BMW:hen, 95-Saabiin, S80 Volvoon, E-Mercedekseen tai johonkin Lexukseen ja ajaisivat paikan päälle, suoraan ulko-ovelle joka paikassa. Hieman reissun rähjääminä he sitten kotiutuisivat hierotuin selin torstai-illan tullen talolleen, kuka minnekin, mutta ihan tyytyväisinä kaikki tyynni.
Tunnetusti en kuulu tähänkään apinalaumaan.
Semmoiset tavanomaiset ja ihan kunnollisen tunnolliset maatyömyyrät ja muut koulutetut simpanssit tietysti hyppäisivät Volkswagenin tai Toyotan siivittämänä juna-asemalle, ostaisivat kiltisti lipun ja odottaisivat junaa, oikealla raiteella ja suoraan omaan vaunuunsa siistissä järjestyksessä nousten. Näin kävisi matka paikkakunnalle B, josta sitten tarpeen mukaan julkisia palveluja yhdistellen saavuttaisiin haluttuun kohteeseen, ajallaan ja levättyinä. Kenties junamatkat käytettäisiin hyödyksi töitä tehden tai kirjoja lukien, kuka mitenkin. Sama toistuisi reittipisteessä C, tosin ehkä massakyydit vaihtuisivat taksiin. Lopulta saavuttaisiin takaisin kotikonnuille taajamaan A ja sieltä taas samalla autolla tyytyväisenä illaksi kotiin.
Valitettavasti en voi lukea itselleni kunniaa kuulua edes tähän mainittuun eläinkunnan ryhmittymään. Nyt, kun oman auton käyttöoikeus on minulta riistetty (enkä oikein muutenkaan sinne B:hen asti noilla kottikärryillä viitsisi päästellä kovin usein, on se selälle niin kova harjoitus), niin vaihtoehdoiksi jäivät juna ja … juna. Ja olihan niitä junia vielä lisääkin.
Siinä sitä olikin ameeballa kova työ ottaa selvää niistä juna-aikatauluista. Ja yrittää keksiä, että millähän noista minun kannattaisi matkustaa. Mikä tuuri, että ameeban työkaverit sentään kuuluvat tuohon edellä mainittuun kunnollisen tunnollisten luokkaan. Aikansa itse arveltuaan ja muiden suosiollisella avustuksella ameeba sai tiedon varatuista junalipuista, ”kunhan vain käyt ne asemalta poimimassa ennen matkaa”. Ei luulisi olevan vaikeaa, edes ameeban kaltaiselle henkisen kyvykkyyden jättiläiselle.
Minä sanoin työtovereilleni: ”Lähden nyt junamatkalle paikkakunnalle B.” Siinäpä virhettä kerrakseen.
Valitettavasti ameeba ei oikein osaa tulkita ajan ja aikataulujen merkitystä näissä yhteisesti hoidetuissa ympyröissä. Esimerkiksi junan osittainenkin toimivuus perustuu pitkälti siihen, että kukin kyytiin nouseva tulee paikalle hyvissä ajoin ennen sovittua (tai siis ilmoitettua) aikaa ja ryhmittyy edellä kuvatulla tavalla junan oletetun saapumispaikan ääreen, noustakseen siitä sitten omaan vaunuunsa ja istuakseen omalle paikalleen. Muunlainen käytös, esimerkiksi liian myöhään paikalle juokseminen, aiheuttaisi kaikkien tekemänä järjestelmän kokonaisvaltaisen toimimattomuuden ja näin suistaisi koko komeuden historian ratavarikoille. Ameeba tosin haistoi tämän tosiasian, muttei silti toiminut aistiensa kehoittamalla tavalla. Ameeba lähti hyllymään kohti juna-asemaa ”vähän myöhässä”.
No, junan piti lähteä virallista aikaa 15:03. Juna-aseman kello näytti aikalailla 15:00, kun saavuin lipunmyyntitoimistoon, jolloinka juna jo seisoi raiteillaan, odottamassa. Onneksi toisen jonon jälkimmäinen täti näki ameeban hädän ja kiireen eleet, jolloin sain lipun kassatädiltä kouriini siinä 15:02. Seuraavaksi tämän kravattiin ja pukuun somistautuneen tohvelieläimen nähtiin juosten rynnivän suoraan junaansa. Juna lähti ajallaan, kuten järjestelmään luonteeseen kuuluukin.
Siinä ihmetellessäni havaitsin junan liikkuvan. Tosin en voinut tietää, oliko se minun allani oleva juna vaiko naapurijuna, joka oli liikkeessä. Fysiikkaa opiskelleet nimittäin väittävät liikkeen olevan suhteellista. Pikainen päänkääntö ja kurkistus toisen puolen ikkunaan varmisti ajatuksen nimenomaan oman junani liikekannalla olosta. Liekö siinä kulunut joitain millisekunteja, kun myös liikkeen suunta alkoi hahmottua. Fysiikkaa opiskelleet nimittäin ovat lisäksi sitä mieltä, että nopeudella (eli paikan muutosnopeudella ajan suhteen) on suuruuden lisäksi suunta. Junaradan tapauksessa suuntia on jotakuinkin tasan kaksi: oikea ja väärä. Lienee pääteltävissä, kummasta suunnasta tässä oli nyt kysymys.
Äkkipäätä tuntuisi ihan loogiselta ajatukselta, että jokainen junalla matkustava ottaisi ja kuuntelisi lipputädin neuvoja siitä, miltä raiteelta oma juna on lähdössä. Etenkin, kun sitä ensin itse kysyy. Niin minäkin tein. Tämän jälkeen luulisi olevan ilmeistä, että sitä ohjetta myös noudattaisi, minkä myös ihan tunnollisesti tein. Omasta mielestäni, nimittäin. Raiteelta kaksi, sinne siis. Kuitenkin, jos ratapihalla on kolme raidetta ja niistä ensimmäinen on ristitty raiteeksi numero yksi, niin perin epäloogiselta kuulostaa ajatus, että jälkimmäinen eli kolmas olisikin nimeltään raide numero kaksi. Tätä kuningasajatusta kuitenkin noudatin ja näinpä onkin tilanteeni se, että nyt kun aikaa on kulunut semmoiset 2½ tuntia, olen juuri päässyt lähtemään eteenpäin paikan A asemalta. Tämän väliajan käytin nauttimalla kaakaot ja kinkkumunasalaattijamuutasellaista-voileivät täysin ylimääräisen paikkakunnan D tai sen sellaisen paakelsipaikassa. Jo vain, tämä on se, mitä minä tein. Vitsi piilee siinä, että paikkakuntien A ja B välillä ei ole D:tä. Ei. Se sijaitsee vielä A:sta 100 kilometriä eteenpäin, väärään suuntaan.
Oli aika hauskaa nähdä konduktöörin ilmeestä ensin tietty tuskastus ja sen muuttuminen hupailuksi hänen tajuttua, ettei tässä olekaan kukaan tiuskimassa kellekään mistään, vaan vain yksi tampio nauramassa itse omalle tyhmyydelleen. Hymyssä suin siinä sitten tilanne tarkistettiin ja seuraavaan etelän junaan soiteltiin, että otatko yhden idiootin hyvässä hengessä kyytiin, kun väärään junaan hyppäsi, tuolla takahikiä A:n asemalla. Tottahan se kävi päinsä.
Niin sitä pitää. Nostaa selällä, jos ei kerran aivoillaan viitsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti