Käsittääkseni verkkopäiväkirjat ovat nykyään muotia. Siispä, koska nykyään on muodikasta olla muodissa, arvelin pohtia tätä muotiasiaa tässä ja nyt. Tosin, tämä muodissa olemisen muodikkuus ei ehkä sinänsä ole kovinkaan uusi ilmiö, sitähän harjoittivat jo ammoiset hipit joskus 1965-luvulla. Sehän passaa minulle, monasti olen kokenut todeksi sen sanoman, että aikaansa seuraava on jo sitä jäljessä. Sitä minä todella olen. Jäljessä, meinaan.
Mitä on muoti ja muodissa oleminen? Kaiketikin jotain, mikä osoittaa olijansa älykkääksi ja itsenäiseksi ajattelijaksi, ajan hermolla eläjäksi ja muutenkin näppäräksi tyypiksi. Kukapa (niitä harvoja ei tietenkään tämmöisissä yleistyksissä lasketa mukaan) enää vouhkaisi tulevasta maailman vallankumouksesta tahi jättäisi bloginsa kirjoittamatta? Vaikkapa näiden kahden esimerkkitapauksen kyydistä rannoille jääneet taitavat olla jotain vanhoja stallareita tahi - hyvänen aika - kynällä paperiin raapustelijoita. Jokainen päiväkirjansa verkkoon web logannut tietää, että semmoista ei voi edes fiidata kellekään.
On muoti toki muutakin. Hieman perinteisemmin sen ehkä ajatellaan koskevan vaatteita tai auton peltien muotoa tai huonekaluja tai jotain sen semmoista sinänsä käsin kosketeltavaa asiaa. Käyhän se niinkin, toki on harkitsematonta esiintyä vaikkapa lautasantennia muistuttavissa aurinkolaseissa, mikäli vuosimittarissa sattuu olemaan jokin lukema väliltä noin 1990-2005. Muina aikoina se tietenkin on täysin järkevää, jopa coolia, jolloin miltei päähän sopivat lasit taasen osoittavat huonoa makua ja jestas sentään vanhanaikaisuutta.
Näin laskien voitaneen ajatella, että perinteetkin voivat olla muodissa, milloin joku edelläkävijä vain tulee hoksanneeksi, että tokihan tämä ja tämä asia on ollut hävettävän kauheaa jo riittävän pitkään ollakseen jälleen tätä päivää. Mistä asiasta nyt puhummekaan, niin muodissa tärkeintä on, että sen pitää erota edellisestä muodista. Se edellinenhän on nimittäin vanhaa ja koettua, jos nyt hieman löyhästi lohkaisen, huonoa eli dissattavaa.
Minun mielestäni on aina ollut kiinnostavaa pohtia, että jos kerran muoti on jotain, mitä järjestään kaikki (edelleenkin niitä kahta tai kolmea sääliksi käyvää tahi naurettua yksinäistä sutta lukuunottamatta) ymmärtävät seurata ollakseen itsenäisiä ja ajastaan perillä olevia, niin kuka tai ketkä tai mikä ihme sen muodin kussakin asiassa määrää?
Konkreettisimmillaanhan tämä kysymys nousee esille katsellessa vaikkapa farmari-housujen muotia: kulloin on hienoa kulkea hätinä päälle mahtuvissa pöksyissä, kulloin taas vaikkapa lahkeiden kuuluu lepattaa kuin Suomen joutsenen purjeet laivastovierailulla jossain eksoottisessa ulkomaan satamassa. Ottaen huomioon, että esimerkiksi minun on usein todettu käyttävän varsin - kröhöm, Pontus, tiesitkö että - muodista jo ajat sitten pois jääneitä vaatteita, täytyy olla olemassa joku minua(kin) mahtavampi taho, jolla on valta määritellä, että mikä on tulevaisuudessa muotia. Vaikka se tuleva mitä luultavimmin on yhtä lailla nykyhetkeen verraten erilaista kuin vaikkapa minun vaatimattoman olemukseni suosimat rätit. (Tai vielä parempaa.)
Suomen joutsenesta juolahti muuten mieleen, että edes se ei ollut jossain vaiheessa kovinkaan kovassa huudossa. Itseasiassa, kun joku herra Watt älysi keksiä höyrykoneen ja joku toinen valopää sittemmin laskea päässään että "Laiva plus höyrykone on höyrylaiva", veikkaan kyseisen lepattelijan alkaneen vanhentua pikavauhdilla, vaikka se siihen asti olikin täysin uskottava tekeles. Silti, nyttemmin, Suomen joutsen on varsin arvostettu purtilo. Olisihan käsittämätöntä ajattelemattomuutta vaikkapa vaatia, että Aurajoen rantapalstaa voisi johonkin hyödyllisempäänkin käyttää. Vaikkapa siihen voisi rakentaa kelluvan muotitalon.
Onkin ehkä hieman eri asia, onko jokin asia muotia vai muotia. Toisissa muodeissa ei ole nähdäkseni mitään järjellä selitettävää ja toisissa muodeissa taas saattaapi vaikka ollakin. Höyrykone nyt vaan oli sattumaltakin purjeita oivallisempi vekotin laivan liikuttelemiseen ja kääntäen purjepurkki on nykyään vaan kovin harvinainen ilmestys tavaroiden ja ihmisten siirtyessä kokolailla paremmin joillain muilla menetelmillä liikutetun laivan kyyditsemänä merten tuolle puolen. Sinne jonnekin, missä on maa.
Yhtä kaikki, mikäli on niin, että osoittaakseen viiltävää ajankohtaisuuttansa täytyy seurata jotakin annettua ja edellisestä poikkeavaa mallia, niin eikö vain tällainen käytös ole laumasieluisuutta? Toisin sanoen, esiintyäkseen poikkeavan fiksuna yksilönä täytyy tämän yksilön olla varsinainen lauma-apina. Nokkelaa kun esitän, niin tässä on mielestäni jonkinlainen ristiriita.
Mutta hieman vakavammin ajateltuna, mistä tämä kaikki katkeruus muodissa olemista kohtaan? Jäikö Pontuksen rillit koulussa patterin väliin kun isommat pojat pitivät yksityisluentoa muodin syvimmästä olemuksesta? Vai eikö laiska luonto vaan anna myöten seurata ajankohtaista menoa maailmassa? Kenties. Saattoivat jäädäkin ja ehkäpä ei anna. Kaikki negatiiviseksi koetut asiat tulee kyllä seliteltyä omalta kannalta parhain päin, jotta itse sisällään voisi vakuuttua omasta erilaisuudestansa ja todellisesta älykkyydestään, kyvystä huomata mitä muut ei huomaa. Näinpä, arvon lukematta jättäjäni, esitän teesini ilman sen suurempaa puolustelua tai selittelyä.
Muoti on ongelmallinen ilmiö siitä syystä, että useimmiten muoti, lajistansa riippumatta, ei perustu ainakaan loppuun saakka mietittyihin tosiasioihin tai olemassa olevaan ratkaisemattomaan tarpeeseen, vaan mieluumminkin järjettömyyksiin joiden valossa jokin asia nyt vaan saatetaan hölmön leimaan ja jokin toinen taasen korotetaan omiin sfääreihinsä. Tämä aiheuttaa turhaa työtä ja kohkaamista asioista, joilla ei oikeasti olisi mitään väliä.
Vaikkakin, toki on niin, että ihmiset eivät ole järkeen perustuvia koneita. Ainakaan meidän ei pitäisi olla. Kenties sitä sanotaan turhamaisuudeksi. Turhamaisuuttansahan ihminen ainakin vaatteita hankkii. Siis niitä muotivaatteita. Jos pelkällä järjellä ajattelisi, niin tuskinpa kellekään tulisi mieleen käyttää mitään muita kuin työmiehille ja -naisille suunniteltuja vaateparsia. Ne ovat usein varsin istuvia, käytännöllisiä, kestäviä, lämpimiä, kaikella tavalla hyviä. Mielenkiintoista onkin ihmetellä, että miten tämä konkreettisissa asioissa ilmenevä muodin käsite näkyy ja tuntuu vaikkapa yhteiskunnallisissa tai muissa vähän abstraktimmissa asioissa.
Niin. Missä vaiheessa jokin keksintö, vaikkapa sinänsä huomattavan kätevä Internet-pohjainen päiväkirja, sitten rupeaa korpeamaan, eli muuttuu muodiksi? Minun rajani taitaa kulkea niiden erilaisten asioiden käsitteellistämisessä. Kun joku puhuu päiväkirjasta, kaikki on vielä hyvin. Voihan sitä päiväkirjaa kirjoittaa, kuka kynällä paperille, kuka näppäimistöllä tietokoneellensa, kuka suoraan kaikkien luettavaksi maailmanlaajuiseen verkon kautta. Vaan, ei sellainen vielä saavuta kansan syvien rivien kohkaamaksi tulemista. Ei. Se asia täytyy ensin käsitteellistää, antaa järkiperäiselle ja sinänsä helposti kuvattavissa olevalle asialle jokin periaatteessa täysin keksitty nimi. Ja kun se kynnys ylittyy, minua alkaa valitettavasti kuvottamaan.
Sanopa mielessäsi itsellesi, kumpi kuulostaa hohdokkaammalta: verkkopäiväkirjan kirjoittaminen vaiko blogaaminen? Entäpä, ihmisten puhutteleminen jonkin asian tiimoilta kadulla vaiko feissaaminen? (Tuon sanan täytyy olla peräisin suoraan helvetistä.) Jovain, kaikki ammatit ovat täynnä sen ammattikunnan ihmisten keskenään viljelemiä ammattisanoja ja -sanontoja, joita muiden ei tarvitsekaan ymmärtää. Jostain syystä nämä tietyt sanat vain päätyvät miltei kaikkien hokemiksi tosiasioiksi, joita ei millään tavalla mietitä tai kyseenalaisteta. Sanoisinpa, että se jolla tämä käsitteellistämisen valta on, on paljon käytännön elämän sanelemisen valtaa.
Ongelma on, että ihmisellä on kyky säilöä ja käsitellä vain jokin rajattu määrä yksittäisiä asioita, "otsikoita". Kun jotkin täysin yksittäiset ja hyvin pitkälle eriytyneet elämänalat ja asiat saavat erisnimen, jää monta suurempaa kokonaisuutta käsittelemättä ja hahmottamatta. Tämä taas luonnostaan yksinkertaistaa ja suuntaa suurten laumojen ajattelua varsin konkreettisella ja voimakkaalla tavalla, sillä tieto ja ymmärrys muodostuvat jonkinlaisena puuna, jossa isomman kokonaisuuden ymmärtänyt voi kyllä päätellä niitä sen kokonaisuuden yksityiskohtia, vaan ei toisinpäin. Uskonpa siitä olevan haittaa niin yksittäisen ihmisen oman elämän rajoittumisena kuin kokonaisten kansakuntien kehittymisen hidastumisenakin.
Summa summarum. Monet kaikkien hokemat asiat ovat ihan hyviä asioita. Jostain syystä minua vaan jurppii, kun niistä hyvistä asioista tehdään itsestään selvyyksiä, siis vitsi mä en vois elää ilman sitä -juttuja. Hyvä vaan ei käytettävissä oleva mittari tälle koko roskalle on se, että moniko tekisi jotain tiettyä asiaa, mikäli se ei olisi joka paikassa kohkattu muotiasia? Esimerkiksi, vaikkapa julkaisisi naamaansa kirjassa, jollei se sattuisi olemaan huippumuodikas Naamakirja?
Tiedä häntä, itse veikkaan ettei monikaan. Miksi ihmeessä, kun eihän se ketään kiinnosta. Niinkuin ei maailman vallankumouskaan. Paitsi ehkä web 2.0. Tämähän on niin sitä.
9 kommenttia:
Aivan tyhmää tekstiä koko txti.
Palaan asiaan myöhemmin. Yhteys on tänään liian paska. Pitää seisaalleen ja vaikeassa kulmassa kirjoittaa.
tarkoiti ilmeisesti, että feissarit on suoraan helvetistä
"Toisin sanoen, esiintyäkseen poikkeavan fiksuna yksilönä täytyy tämän yksilön olla varsinainen lauma-apina. Nokkelaa kun esitän, niin tässä on mielestäni jonkinlainen ristiriita."
Totta. Aito konservatiivi, joka tekee asiat täsmälleen samoin, kuin edellinen sukupolvi, on todellinen radikaali ja "erilainen nuori". "Mutku hei, mä haluan tehdä sitä omaa juttua!"
Ei muoti minusta ole turhanpäiväistä kohkaamista. Muoti luo nautintoa, joten se on työn arvoista. Ihmiset haluavat kokeilla ja kokea uudenlaisia asioita ja muoti on siihen yksi väline. "Muotivaatteen" ostaessaan ostaa yleensä enemmän, kuin pelkästään sen 430g villaa/polyesteria. Pääsee osaksi sitä tunnelmaa, mitä tuotteeseen on syntynyt tai luotu.
En myöskään ole ihan varma pystyykö järjestelmän ulkopuolelle jättäytymään oikeasti. Kyllä työvaatteisakin on muoteja ja niidenkin ostamiseen liittyy erilaisia tunnelmia. Esimerkiksi Sievin jalkineet ovat luultavasti muodikkaammat ja tunnelmallisemmat kuin HIANG ZUI:t, vaikka molemmat olisivat yhtä kestävät, lämpimät yms.
Lisäksi tiedän henkilöitä, jotka mielellään ostavat muodin mukaisia kalliita tavaroita, koska tämä herättää närää ja kateutta toisissa. Ymmärrän myös tästä saatavan mielihyvän.
BMW on paska!
Herra Ahteroija on ihan oikeassa kyllä, muodilla pääsee tunnelmaan. Tämä on ihan varteenotettava näkökulma.
Harmillista. Uusia juttuja ei ole ilmestynyt. Liekö koko blogi oli olemassa vain tätä yhtä, kieltämättä erittäin katkeraa aihetta varten?
Kuitenkin, kun nyt olen täällä mediassa, niin käytän mahdollisuuden hyväkseni ja nosta esille tärkeän aiheen, nimittäin naisten piereskelyn.
Yleisesti ottaenhan piereskely on ikvähköä, mutta luonnollista, eikä asiaan liity sen kummempaa dramatiikka. On tilanteita, joissa piereskely on epäsopivaa, mutta yleisesti ottaen esimerkiksi ulkotöissä piereskely tai hajuttomien ja hiljaisten pierujen piereminen tuskin aiheuttaa kenellekkään harmia. Muutoinkin, jos joku esimerkiksi autossa, saunassa tai tiiviissä huoneessa pieree erittäin ikävästi, niin tilanteesta yleensä selvitään moitteilla ja esimerkiksi avaamalla ikkuna.
Kuitenkin on olemassa varsin ikävä poikkeus, nimittäin naisten pierut. Itse olen viimeaikoina toiminut paljon naisten kanssa, niin konttorilla kuin autossakin ja saanut havaita, että myös nuoret ja kauniit naiset pierevät. Yleensä tälläisten naisten pieru on hyvin imelä ja läpitunkeva, joskin äänetön.
Ikävää asiassa on erityisesti se, että naisille pierusta ei voi mainita, ikkunaa ei voi avata, eikä esimerkiksi paskalle voi ohjata. Pierun ilmaantuessa kaikki keskustelu ja toiminta muuttuu erittäin vaivaantuneeksi, eikä tilanteesta ole ulospääsyä ennen hajun haihtumista. Esimerkiksi pitkillä automatkoilla tai neuvottelussa ongelma voi olla merkittävä.
Toivoisin, että asiaan kiinnitettäisiin enemmän huomioita ja että myös naiset voisivat kantaa vastuuta asiasta. Hyvä tapa ikävän pierun sattuessa on esimerkiksi vapauttaa tunnelma toteamalla, että "taisin pieraista".
Jovain, viulut vinkuvat aivan asiaa. Nuoren ja kauniin naisen pieru on yksi vaikeimmista asioista maailmankaikkeudessa. Ainakin, mikäli aihetodisteita on uskominen: Asia, josta ei voi puhua tai mainita ääneen, on vaikea.
Mistä tämä johtuu? Onko viisasta vastaamaan?
Itselläni on epäilys. Se johtuu tällaisten nuorten ja kauniiden naisten todellisuudessa heikosta itsetunnosta. Nimittäin, vanhojen ja jo aavistuksen rupsahtaneiden naisten keskuudessa edes pieru ei enää olekaan ainakaan ihan niin paha juttu, etteikö siitä voisi selvitä.
Voin vain kuvitella kuinka arvon viulumestari on kärvistellyt noilla automatkoillaan ja pikku palaverikopeissa tämän asian kanssa. Ainakin sanailustaan päätellen tämä herra (?) on itse varsin sinut ainakin omien pierujensa kanssa. Tai virheiden ja muiden pikku sattumusten kanssa ylipäänsä.
Se on vähän sama kuin jos joku vaikka yrittää saada TIETOKONEEN KIRJOITUSOHJELMAN käyntiin ja siihen tuhrautuu paljon vaivaa ja vaikeutta. Eikö vain tule himo näyttää, että näin, näin helppoa se on? Yhtä lailla, jos itse tietää sisimmissään, että "Kyllä, täällä haisee nyt suolen sisältö, mutta EI SE MITÄÄN, elämä jatkuu vaikka tämän jokaisen tietämän tosiasian tunnustaisi ääneen" on vain vaikeaa elää, jos sitä ei kuitenkaan kukaan sano ääneen.
Voisinkin keskittyä tähän katkeruuden aiheeseen seuraavaksi. Olkaa huoletin, kyllä jotain vuodatettavaa tulee jatkossakin ilmestymään.
Lähetä kommentti